Laatua, joka maistuu jokaisessa suupalassa
Laatu merkitsee meille finduslaisille enemmän: laatuasioissa huomioimme myös yhteiskunnalliset näkökohdat ja vastuun ympäristöstä. Vain näin voi syntyä ruokaa, josta voimme olla aidosti ylpeitä.
Kiinnitämme ruoan puhtauteen valtavasti huomiota. Hyvänä esimerkkinä ovat vihannekset, joiden haluamme täyttävän lastenruoalle asetetut tavoitteet. Jo nyt 70 % vihanneksistamme täyttää nämä äärimmäisen tiukat kriteerit.
Haluamme, että tarjoamamme ruoka on hyvää, turvallista ja maistuu luonnolliselta. Olemme siksi mm. luopuneet keinotekoisesta aromivahventeesta glutamaatista. Finduksen hyvä maku tulee korkeatasoisista raaka-aineista sekä luonnon omista yrteistä ja mausteista.
Laatua on myös ihmisten viihtyminen työpaikassaan. Hyvässä tiimihengessä syntyy uusia, innovatiivisia ruokaideoita, joita voimme tarjota suomalaisiin ruokapöytiin.
Kaikilla tuotantolaitoksillamme on arvostettu EFSIS-laatusertifikaatti.